Hyvässä slöörissä · purjejollalla retkeilyä

Suuri-Pisi

Kustaa III on värikäs hahmo Ruotsi-Suomen historiassa. Hän oli lahjakas kuningas ja uudisti valtakuntaa monin eri tavoin, esimerkiksi edistämällä sananvapautta, uskonnonvapautta ja kulttuuria. Noin kuusi vuotta valtaantulonsa jälkeen hän oli laivastoineen kauppamatkalla kohti Pietaria. Matkan aikana kuitenkin puhkesi myrsky, jonka tieltä laivasto vetäytyi Suuri-Pisi saaren suojaan. Sen kallioon on hakattu kuninkaan tunnus ja päivämäärä 14. kesäkuuta 1777.

239 vuotta, yksi kuukausi ja 16 päivää myöhemmin sää oli kovin toisenlainen. Saimaalle oli luvattu melkein tyyntä ja vesisadetta. Päätimme lähteä purjehtimaan kolmestaan merelle, kohteena Suuri-Pisin saari. Ajoimme Klamilan kalasatamaan, jossa laskimme Sarastuksen vesille. Matkanteko alkoi tyynessä meloen, mutta noin yhden meripeninkulman jälkeen tuuli alkoi puhaltaa kuljettaen meidät mukavasti Suuri-Pisin luokse.

Suuri-Pisin pohjoislahti
Kallioisella rannalla riitti paikkoja ihailla meren ulappaa

Suuri-Pisissä on upeita kalliomuodostelmia sekä hiukan hiekkarantaa. Nousimme maihin saaren pohjoipäässä olevassa suojaisassa lahdessa, jonka pohjukka on hiekkainen ja suosittu luonnonsatama. Uimiseen paremmin soveltuva ranta on poukaman lähellä länsirannalla.

Roskia ei saarella ollut kovin paljoa. Rantaan oli joissain paikoissa ajelehtinut ulkomaalaisista laivoista muovijätettä. Jos olisimme huomanneet varata mukaan muovipussin, olisi voinut kantaa kortensa kekoon saariston pitämisessä siistinä.

Toinen purjejolla länsirannalla
Suuri-Pisin infotaulua

Saaren ympäri käveltyämme ja kiipeiltyämme lähdimme paluumatkalle suunnaten ensin etelään ja sitten kohti Mustamaa-saarta, joka oli tarkoitus kiertää. Tuuli puhalsi noin 4-5 m/s nopeudella lähes puuskattomasti. Merkitsevä aallonkorkeus oli noin 20-30 cm ja ilmanlämpötila 20°C. Kovin paljoa miellyttävämpää purjehdussäätä tuskin voi toivoa.

Rajavyöhykkeellä olevat Korkia-Huovari ja Huovari

Täytyy sanoa, että sisävesipurjehdukseen tottuneena suuntaaminen kohti avomerta oli aika vaikuttava kokemus. Purjehdimme Suuri-Pisistä etelään noin kaksi meripeninkulmaa ohittaen läheltä Pahaluodon, Väliluodon ja Ulkoluodon matalikkoineen. Rajavyöhyke oli parhaimmillaan noin 300 metrin ja Venäjän raja 1,4 meripeninkulman päässä. Kohti avomerta suunnatessa, veneen reunalla istuessa ja vanttien kiinnitysten kuntoa tarkastaessa kapteenin vastuu miehistön turvallisuudesta jotenkin konkretisoitui. Oman lisänsä tunnelmaan toi VHF-radiosta kuuluvat pääasiassa venäjänkieliset repliikit.

Mustamaata ohittamassa

Vaikka merellä myrskyt ovat varmasti ihan toista luokkaa kuin järvillä, oli mielestäni merellä purjehtiminen tietyllä tavalla helpompaa. Tuuli oli tasaista ja lähes puuskatonta. Oli tilaa tehdä pitkiä halsseja. Toisaalta jäin kuitenkin kaipaamaan järvien lämmintä makeaa vettä, jossa uiminen on vertaansa vailla, ja Salpausselkien tuntumassa olevia korkealaatuisia hiekkarantoja.

Matkaa kertyi 20 meripeninkulmaa ja siinä samalla tuli nähtyä Virolahden ja Haminan välillä olevaa saaristoa, sekä tietysti rannatonta horisonttia. Merelle voisi palata vielä joskus toistekin, kun sää sallii.

Jätä kommentti

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Kommentit arvioidaan aina ennen julkaisemista, joten niiden ilmestymiseen sivulle ei tapahdu hetkessä.