Hyvässä slöörissä · purjejollalla retkeilyä

Usein esitettyjä kysymyksiä

Ohessa on koottuna kysymyksiä, joihin törmää aika-ajoin. Vastaukset ovat omia mielipiteitäni ja ajatuksiani, jotka toki saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä.

Mikä juttu tämä oikein on?

Olet lukemassa Hyvässä Slöörissä -blogia, joka kertoo purjejollilla retkeilemisestä pääasiassa Suomen sisävesillä. Kansainvälistä ulottuvuutta on silti myös mukana. Pääosa purjehduksista on tehty Sarastus-nimisellä Wayfarer-purjejollalla. Sen lisäksi SCAMP-jolla on rakenteilla. Sivusto koostuu varsinaisesta blogi-osasta, jossa kerronta etenee aikajärjestyksessä sekä muutamasta erillisestä sivusta, joihin pääsee yläreunan valikon kautta. Hyvässä slöörissä -sivusto on voittoa tavoittelematon.

Rantautuneena Suuri-Pisin saarelle Suomenlahdella

Mitä blogin nimi tarkoittaa?

Slööri-sana on ruotsalaisperäinen ja tarkoittaa purjehtimista sivumyötäisessä tuulessa, joka on monelle purjehtijalle se mieluisin tuulensuunta. Mikä siis hienompaa kuin purjehtiminen hyvässä slöörissä?

Hyvässä slöörissä Saimaalla

Mikä on purjejolla?

Purjejolla on pieni purjevene, joka on varustettu tyypillisesti nosto- tai taittokölillä. Köliveneistä poiketen siinä ei ole kiinteää painolla varustettua köliä, mutta joissain malleissa taittoköli saattaa olla tehty metallista. Joidenkin purjejollamallien pohjaan on asennettu paarlasti, jossa painona toimii vesi, metalli, kivet, hiekka tai jokin muu riittävän painava aine. Purjejollat tunnetaan parhaiten osana kilpaurheilua, jossa yritetään maksimoida nopeutta vakauden kustannuksella. Retkipurjejollissa sen sijaan vakaus on nopeutta tärkeämpää.

Monen tunnetun purjehtijan ensikosketus harrastukseen on alkanut optimistijollan kyydissä. Pieni kiikkeränoloinen jolla antaa välittömän vasteen purjehtijan tekemien valintojen vaikutuksesta.

Purjejollan yksi merkittävistä vahvuuksista on sen suhteellisen helppo liikuteltavuus trailerin päällä eri vesistöjen äärelle, mihin riittää keskiverto henkilöauto. Purjehdusretkiä ei siis tarvitse aina aloittaa samasta satamasta ja suunnata samoihin kohteisiin. Toisaalta pieni syväys avaa pääsyn sellaisiin kohteisiin, joihin suuremman syväyksen omaavilla veneillä ei ole asiaa.

Purjejolla on myös matalien vesien vene

Eivätkö purjejollat ole aika tuntematon juttu Suomessa?

Kilpajollien lisäksi Suomessa tunnetaan hyvin Optimistijollat (Optarit), Lightningit (Litit), Viklat ja Windmillit (Vintikat). Ne kaikki ovat purjejollia, joilla on pitkät perinteet maassamme. Tässä blogissa paljon esillä oleva Wayfarer sen sijaan on luokkana vähemmin tunnettu täällä pohjoisessa.

Lasikuituinen Windmill Saimaalla

Eikö purjehdus ole kallis ja elitistinen harrastus?

Purjehtimiseen saa kyllä varmasti käytettyä vaikka kuinka paljon rahaa, jos hankki suuren veneen ja sille hyvin laituripaikan. Purjejolla on kuitenkin erittäin edullinen ja huoleton kulkupeli. Hyviä käytettyjä purjejollia saa jo alle viidellä tuhannella eurolla. Hankinnan jälkeen kustannukset ovat hyvin minimaaliset. Purjeita ja muita osia joutuu aina joskus uusimaan. Lisäksi puisen veneen pintaa on joskus huollettava.

Wayfarer-purjejolla toukokuisella Saimaalla

Eikö moottorivene olisi kuitenkin parempi vaihtoehto kuin purjevene?

Jos tavoitteena on päästä suhteellisen nopeasti ja ennustettavasti pisteestä A pisteeseen B, niin moottorivene on yleensä parempi vaihtoehto. Jos sen sijaan vesillä kulkemisesta haluaa luonnonläheisen, mielenkiintoisen ja kiireettömän kokemuksen, on minun mielestäni pieni purjevene paras mahdollinen valinta. Meluton kulkeminen veden pinnalla puhtaasti tuulienergiaa hyödyntäen on hieno kokemus.

Moottorittomuus voi tarjota odottamattomia luontokokemuksia

Siis eikö veneessä ihan oikeasti ole moottoria?!

Purjejollaan pystyy asentamaan perämoottorin, mutta itse olen tietoisesti valinnut jättää sen pois. Jos tuuli loppuu, otetaan käyttöön ruismoottorilla toimivat melat tai airot, mikä on itsessään hyvää kuntoliikuntaa. Maailmalla vähitellen suosiotaan kasvattava trendi pienveneilijöiden keskuudessa on liikkua vain purjeiden ja airojen voimalla. Englanniksi tämä ilmiö tunnetaan nimellä sail and oars ja ranskaksi voile-aviron. Veneily ilman perämoottoria on yksinkeraista, melutonta, hajutonta eikä perämoottori ole turhaan tyrkyllä houkuttelemassa varkaita. On toki ymmärrettävää, että nykyajan elämänmenossa pitää ehtiä maanantaiksi töihin ja jos retken aikataulu on asetettu tiukaksi, on moottori aika luotettava tapa päästä ajoissa takaisin lähtöpisteeseen. Nykyään sähköperämoottorit ovat houkutteleva vaihtoehto niille, jotka haluavat hiljaista kyytiä.

Tanskalaisvene Scarriff-joella sähköperämoottorin voimin

Soveltuuko purjejolla merellä purjehtimiseen

Monet purjejollista täyttävät CE-sertifioinnin mukaiset suunnittelukategoriat C ja D, mikä tarkoittaa, että ne on tarkoitettu käytettäväksi sisävesillä ja tietyissä rajoissa rannikolla. Tästä huolimatta jotkut ovat purjehtineet niillä myös avomerellä hyvin haastavissa olosuhteissa, mutta se ei ole missään nimessä suositeltavaa. On hyvä muistaa, että pienen veneen myrsky alkaa aina aikaisemmin kuin suuren.

Oheisessa videossa näkyy Eino-myrskyä rannikon tuntumassa marraskuussa 2013. Silloin keskimääräinen tuulen nopeus ylitti reilusti 21 m/s, jota pidetään virallisena myrskyn rajana. Perämerellä ja Pohjanlahdella keskimääräisen aallonkorkeuden kerrotaan yltäneen jopa 4,4 metriin.

Eikö kiintokölillä varustettu vene olisi sittenkin luotettavampi vaihtoehto?

Syvälle ulottuva kiintoköli lisää vakautta tuntuvasti, mistä on turvaa etenkin avomeripurjehduksessa. Jos kölipultit ja veneen rakenteet ovat kunnossa, vääntää painoava kiintoköli venettä aina kohti pystyasentoa kaikissa tilanteissa. Purjejollan kevyt köli ei tätä mahdollista.

Kiintokölin heikkouksia ovat rantautumista vaikeuttava suurempi syväys ja veneen maalla liikuttelun hankaluus. Lisäksi kiintoköli pitää huolen siitä, että vakavan vuodon saanut vene uppoaa ja painuu varmasti pohjaan saakka. Purjejollien rakenteissa olevat kellukkeet estävät uppoamisen.

Toisaalta purjejollat ovat yleensä pienempiä kuin kiintoköliveneet, minkä takia veneessä istutaan lähempänä vettä. Äkkiseltään ei tule ajatelleeksi, että juuri tämä tuo purjehtimiseen oman erityisen viehätyksensä, koska vedenpinta on käsinkosketeltavan lähellä.

Wayfarerin kippiperäsin helpottaa taittokölin ohella rantautumista

Mutta mitä jos se kaatuu?!

Purjejollan kaaduttua miehistö joutuu luonnollisesti veden varaan. Tämän tapahduttua miehistön tulee yrittää kääntää veneen kölistä kammeten pystyyn ja kiivetä reunan yli takaisin veneeseen, minkä jälkeen alkaa veneen tyhjennys ‒ olettaen ettei vene ole itsestääntyhjentyvä. Kylmään veteen joutuessaan ihminen altistuu hypotermialle, kylmäshokille ja hukkumiselle. Hypotermian riski myös säilyy, jos ollaan märissä vaatteissa kylmässä tuulessa. Kaatumiseen varautuminen on sen takia merkittävä osa purjehduksen valmistelua, mikä sisältää paitsi kylmän veden vaikutukseen huomioimisen, niin myös varusteiden ja matkatavaroiden kiinnittämisen veneeseen. Esimerkiksi kartan, melojen tai eväiden ajelehtiminen tuulen mukana pois voi olla ikävä yllätys. Kuiva- tai märkäpuku pienentävät hypotermian riskiä. Reivaaminen jo satamasta lähtiessä on usein järkevä toimenpide, sillä reivin purkaminen on aina helpompaa kuin sen tekeminen.

Viimekädessä on kyseisen veneen kapteenin vastuulla arvioida sään, veden lämpötilan, miehistön kokemuksen, varusteiden, aikataulun ja muiden tekijöiden vaikutusta veneilyn turvallisuuteen. Epäsuotuisissa olosuhteissa hyvää merimiestaitoa osoittaa päätös olla lähtemättä vesille.

Retkijollat ovat sen verran vakaita kokeneiden purjehtijoiden käsissä, että kaatumiset ovat sangen harvinaisia, mutta käytännössä jokaiselle niitä tapahtuu ennen pitkää. Sen takia kaatumisen harjoittelu lämpimän veden aikaan hallituissa olosuhteissa on hyvin suositeltavaa.

Ohessa on video Wayfarer-purjejollan tahallisesta kaatamisesta ja nostamisesta takaisin pystyyn. Huomaa maston huipussa oleva erillinen kelluke, joka estää rikiä painumasta veden alle. Vastaavia kellukkeita on myös ommeltuna purjeen huippuun sijoitettuun taskuun. Kyseinen vene on itsetyhjentyvä, joten äyskäröintiä ei tarvita. Veneen nostaminen pystyyn korkeassa aallokossa on paljon vaikeampaa.

Onko veneen laskeminen ja nostaminen joka kerta rasittavaa?

Veneen laskeminen veteen retken alussa ja sen nostaminen takaisin trailerin päälle retken lopussa ovat tavallaan osa purjejollailijan elämäntapaa. Kaikkein työläintä siinä on rikin (masto, purjeet, vantit, yms.) valmistaminen purjehduskuntoon. Haruksettomilla yhden purjeen loggerttirikeillä tästä voi selvitä jopa alle kymmenessä minuutissa kun taas bermudariki voi viedä 20-40 minuuttia. Eräs joolirikillä varustetun Navigator-veneen omistaja totesi hymyillen, että rikin pystyttämiseen käytetyt 45 minuuttia ovat hyvin käytetyt 45 minuuttia. Toisin sanoen, miehistön asenteesta se on loppujen lopuksi kiinni.

Wayfarer Mk 1:n vesillelasku Irlannissa brittiläis-amerikkalais-hollantilaisvoimin

Eikö lasikuiturunkoinen vene olisi helppohoitoisempi?

Lasikuitu on helppohoitoisempi ja vahvempi materiaali, mutta puuvene on aina puuvene, vaikka olisikin tehty puuvanerista. Kauneuden lisäksi se on lämpimämpi ja helpommin muokattava materiaali, joka ei vanhetessaan muutu painavammaksi.

Puuveneistä monelle tulee mieleen jokakeväinen puupinnan työläs huoltaminen. Jos purjejollaa säilytetään purjehdusten välillä esimerkiksi autotallissa, on sään rungolle aiheuttama kuluminen sangen vähäistä, jolloin huoltoväli on helposti useita vuosia. Jos veneen on lisäksi rakentanut itse, sen huoltamiseen ja korjaamiseen tarvittavat taidot ovat jo valmiina. Hyvän kuljetettavuuden ansiosta purjejollan huoltaminen onnistuu mukavasti kotona.

Lasikuituinen Wayfarer World -vene Windermere-järven rannalla, Keski-Englannissa

Pystyykö purjejollan rakentamaan itse?

Puuvanerisen purjejollan rakentaminen itse ei ole kovin vaikeaa, mutta vaatii toki motivaatiota, perehtymistä ja aikaa. Edellytyksenä on tietysti, että kyseiseen venetyyppiin on piirustukset saatavilla. Pitkälle tuotteistetuissa venemalleissa on mahdollista tilata valmiiksi CNC-sahatut vanerit, mikä paitsi lyhentää rakentamisaikaa niin myös nostaa lopputuloksen laatua. Lasikuituisia purjejollia valmistetaan muoteilla. Itserakentaville tarkoitetuista veneistä itseäni eniten kiinnostavat vaihtoehdot ovat SCAMP, Ilur, Navigator ja Hitia 17, joista ohessa hieman juttua.

SCAMP on uusiseelantilaisen John Welsfordin suunnittelema innovatiivinen hyvin stabiili purjejolla, joka on vuodesta 2011 alkaen nopeasti saavuttanut suosiotaan ympäri maailmaa. Muunnellulla Scampilla on purjehdittu jopa ääriolosuhteissa Tulimaassa. Scampin vesille laskeminen onnistuu tottuneelta veneenomistajalta noin 10 minuutissa, mikä on pitkälti tasapainotetun loggerttirikin ansiota. Eurooppalaisille CNC-kitti on tilattavissa Englannista.

Ilur on ranskalaisen François Vivierin suosituin luomus, joka soveltuu hienosti retkipurjehdukseen ja soutamiseen. Rikivaihtoja on neljä (misainier, logerttisluuppi, logerttijooli ja tasapainotettu loggertti). CNC-kittejä on saatavilla useasta maasta Euroopassa, samoin kuin valmiiksi koottuja uusia veneitäkin.

Navigator on Euroopassa harvinaisempi John Welsfordin suunnittelema vene, jossa on plaanaava kilpavenemäinen runko mutta stabiili retkiveneen riki. Kyseinen yhdistelmä on erittäin toimiva ja on kiehtonut monia. Sitä on rakennettu ainakin neljällä erilaisella rikivaihtoehdolla (jooli, sluuppi, loggerttijooli ja tasapainotettu loggertti), joista jooliriki on suosituin. Navigatoria pidetään purjejollaksi suhteellisen merikelpoisena.

Hitia 17 on brittiläisen John Wharramin suunnittelema pieni puuvanerinen retkikatamaraani. Sen etuja ovat katamaraaneille tyypilliset suuret nopeudet ja erinomainen vakaus. Nukkuminen runkojen välisellä trampoliinilla teltan alla on erään omistajan mukaan hyvin miellyttävää. Veneessä ei myöskään ole ajoaukkoa, joka voisi täyttyä vedellä, mikä parantaa merikelposuutta. Suurimmat heikkoudet ovat usean tunnin mittainen vesillelaskuaika, yksirunkoveneitä suurempi luovimiskulma ja suojattomuus roiskeilta.

Wayfarerin tapauksessa piirustuksia ei valitettavasti enää myydä kotirakentajille. Sitä eniten muistuttavat itserakennettavat venetyypit lienevät Fulmar ja Navigator.

Scampin osien leikkaamista

Mikä Wayfarer-malli on paras?

Tämä on tietysti aika subjektiivinen ja jopa poliittinen kysymys. Lähes kaikkien Wayfarer-mallien kyydissä pääsin purjehtimaan Irlannissa. Oman kokemukseni ja toisten mielipiteiden pohjalta retkipurjehtimiseen kaksi parasta ovat Mark 1 ja World. Näistä Mark 1 on alkuperäinen kaunis puuvanerinen kaunotar kun taas World on moderni käytännöllinen lasikuituvene. Mark 1 tapauksessa 1980-luvun lopulla rakentamisessa käytetty liima on laadukkaampaa kuin vanhoissa 1960-luvulla rakennetuissa veneissä.

Mallista riippumatta rullagenoa ja reivattava isopurje ovat tärkeitä ominaisuuksia retkipurjehtijalle. Rullagenoan pystyy asentamaan myös vanhaan veneeseen. Sitä tekevät jotkut brittiläiset yritykset, kuten Aero Luff Spars. Myös isopurjeen huippuun ommeltu kelluke lisää turvallisuutta.

Wayfarer Mk4 reivatulla isopurjeella ja kanadalaismiehistöllä

Onko Suomessa Wayfarer-yhdistystä

Valitettavasti ei ole. Euroopan alueella Wayfarer-yhdistyksiä on Tanskassa, Hollannissa ja Englannissa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on omat yhdistyksensä.

Edustettujen kansallisuuksien liput Wayfarer International Rallyssa Irlannissa

Mistä purjejollan voi ostaa?

Suomessa on myynnissä aina silloin tällöin Vikla-, Lightning- ja Windmill-tyyppisiä veneitä, mutta mikään niistä ei ole mielestäni ihanteellinen retkijolla. Vuosien varrella olen pari Wayfareriakin nähnyt myynnissä Suomessa, mutta jostain syystä ne ovat hyvin harvinaisia täällä. Myös joitain harvinaisempia purjejollatyyppejä näkee myytävänä silloin tällöin, mutta niiden heikkouksista ja vahvuuksista on aika vaikea sanoa mitään.

Tämän blogin alkupuolella on dokumentoitu matkani Englantiin, josta hain käytetyn Wayfarer-purjejollan Suomeen. Sellaisella matkalla on hyödyksi, jos apuna on paikallinen asiantuntija. Esimerkiksi Englannin Wayfarer Associationin (UKWA) ulkomaanvastaava voi olla hyvinkin kiinnostunut antamaan neuvoja ja arvioita. Oman havaintojeni perusteella paras ajankohta ostaa Englannista vene on ennen vuodenvaihdetta, jolloin veneitä on paljon myytävänä. Vuodenvaihteen jälkeen paikallinen kysyntä alkaa kasvaa. Myös Tanskassa on Wayfareita myynnissä, mutta valikoima on selvästi suppeampi.

Jos olisin suunnittelemassa käytetyn purjejollan ostamista ulkomailta, harkitsisin Wayfarerin Englannista tuomisen ohella Ilurin hankkimista Ranskasta (tosin en misainier-rikillä Suomen sisävesille). Siinä toki on varmistettava, että pärjää ranskankielisessä ympäristössä, joskin kyllä Englannissakin eksoottisimpien brittiäksenttien kanssa suomalainen on helposti pulassa. Uutena Ilureita saa ostaa myös joistain muista maista Euroopassa.

Parhaimmillaan ulkomailta ostaminen on mielenkiintoinen kokemus, kunhan ei tule huijatuksi. Omalla kohdallani matka oli onnistunut ja ikimuistoinen. Wayfarer Mk1 on ollut hyvä hankinta.

Sarastus matkalla Harwichin rahtiterminaaliin konttikuljetusta varten

Mitkä ovat yhteystiedot?

Kysymyksiä, kommentteja ja muuta palautetta voi lähettää sähköpostin välityksellä osoitteeseen hyvassasloorissa@mailbox.org.